Toiminta

1970-luvulla Nastolan vesistöt olivat vielä puhtaita ja osittain vesi juomakelpoista.
Nastolan Vesiensuojeluyhdistyksen toiminnan tavoitteena on alueen vesistön veden laadun
säilyttäminen ja /tai parantaminen 1970-luvun tasolle.
Tavoitteena on säilyttää vesistö elinvoimaisena, käyttökelpoisena ja houkuttelevana 
sekä alueen asukkaille että vieraspaikkakuntalaisille.

Jäseneksi voi liittyä jokainen vesien- ja luonnonsuojelusta kiinnostunut henkilö,
yritys, yhdistys tai järjestö.
Tällä hetkellä jäseniä on n. 200 kunnan, yhdistysten ja yritysten lisäksi.

Liity jäseneksi 

Kokoukset

Hallitus kokoontuu keskimäärin 6 kertaa vuodessa.
Hallitukseen kutsutaan myös kunnan
edustaja asiantuntijajäseneksi.

Vuosikokous on yleensä kesäkuussa, johon kaikki
vesiensuojelusta kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Vuosikokoukseen pyritään hankkimaan virallisten
vuosikokousasioiden lisäksi asiantuntijaluennoitsija
tai muuta ajankohtaista tietoa vesiensuojelusta.

Kesäjuhlat

20-vuotisjuhla Taarastissa 18.6.2011
Juhlaan osallistui yli 70 henkeä.

EKOTEKO-palkinto jaettiin tänä vuonna
Kumiantien kyläyhdistykselle (Reijo Salminen) sekä
Ruuhijärven kyläyhdistykselle (Petri Honkanen)

Juhlamainos


Vuosittainen kesäjuhla pidetään yleensä heinäkuussa.
Kesäjuhlassa on asiantuntijaluentoja, ajankohtaista asiaa vesiensuojelusta,
kesätori, musiikkia jne.

 
 Kesätapahtumaan 10.7.2010
 osallistui helteisestä säästä huolimatta n. 50 henkeä.
 Kiitokset kaikille mukana olijoille
 sekä Markku Meriluodolle
 mielenkiintoisesta esitelmästä ja
 Sammalsillan luontopolun vetämisestä!

panoraama-copy.jpg

 

 

 

 

VESIEKOTEKO-kunniakirja on jaettu vuodesta 2003
vuoden aikana ansioituneelle yksityiselle henkilölle,

yhdistykselle tms.
Vuoden 2009 Vesiekoteko-kunniakirja myönnettiin
Mustjoen altaan rakentajille,  Ruuhijärveläisille
maanviljelijöille, Pekka Tulokkaalle ja Urho Hietalalle.
Ko. henkilöt rakensivat omana työnä Mustjoelle mittavan laskeutusaltaan,
jolla on merkittävä positiivinen vaikutus Salajärven ja sitä seuraavan vesistön osan veden laatuun.

VESIEKOTEKO-kunniakirjan saajat (pdf-tiedosto 7 KB)

Jäsenkirjeet

Jäsenkirje jaetaan jäsenille 1 - 3 kertaa vuodessa.
Kirjeessa tiedotetaan alueen vesistöjen tilasta, tutkimuksista ja mahdollisista lausunnoista.

Jäsenkirje 1/2011 (pdf-tiedosto 150 KB)

Jäsenkirje 2/2010 (pdf-tiedosto 265 KB)

Jäsenkirje 1/2010 (pdf-tiedosto 1 MB)

Jäsenkirje 1/2009 (pdf-tiedosto 134 KB)
Jäsenkirje 2/2009 (pdf-tiedosto 194 KB)


 Limnologi (MMM) Jari Rouhiainen palkattiin 26.4.2010
 määräaikaiseksi toiminnanjohtajaksi (6 kk). Hän osallistui yhdistyksemme
 asiantuntijatehtäviin ja vastasi vesiensuojelua koskeviin tiedusteluihin:
 jari.rouhiainen(a)hotmail.com

 Eläinplanktonyhteisö suomalaisissa järvissä:
 Limnologi Jari Rouhiaisen eläinplanktonesitelmä

Lausunnot ja esitykset

Tarvittaessa yhdistys tekee esityksiä viranomaisille
sekä antaa lausuntoja. Tällä pyritään estämään
ristiriitatilanteiden syntyminen vesiensuojelukysymyksissä.
Erityisesti seurataan rakentamiseen liittyvää ohjausta
ja sen valmistelua mm. kaavoitusta.

Yhdistys pyrkii olemaan tiedonvälitys-foorumi
toimijoille koskien esim. vesistön biomanipulointia, niittoa,
pienimuotoisia ruoppauksia ja hoitokalastusta.

Yhdistys pyrkii tukemaan ranta-asukkaiden paikallisia
työryhmiä, jotka toimivat veden laadun parantamiseksi.


Yhdistys tukee Nastolan kalastusalueen hoitokalastusta.
www.kalatalouskeskus.net